Suurvallat 1800-luvulla

Suurvallan tunnusmerkit

Jotta valtio menestyisi suurvaltojen kilpailussa, edellytyksenä oli neljä tärkeää resurssia: sotilaallista voimaa, vahvaa teollista perustaa, siirtomaita ja kansallista yhtenäisyyttä.

Suurvalloilla tuli olla vahvat maavoimat ja laivasto, jotta se pystyisi taistelemaan ja ylläpitämään paikkansa valtioiden hierarkiassa.

Vahva teollinen perusta oli tärkeä, sillä taisteluaseiden ja mm. ilman joukkojen liikkeelle saatavaa rautatieverkostoa, suurvallan ylläpitäminen olisi ollut mahdotonta. Tähän tarvittiin insinööritaitoa.

Siirtomaat saivat imperiumin vaikuttamaan arvokkaammalta, sekä niistä sai paljon hyödyllisiä raaka-aineita ja muita hyödykkeitä emämaahan.


Nationalismi

"Makes you feel proud for the things you didn't do and hate people you don't even know."
- Unknown

Nationalismi eli kansallisuusaate tarkoittaa kansallismielisyyttä. Sen keskeisenä ideana on tietoisuus oman kansakunnan etnisestä, kielellisestä ja kulttuurisesta erityisyydestä. Nationalismi vetoaa kansojen etnisiin eroihin ja sisältää siten mahdollisuuden mm. rasismiin.

Nationalismista muodostui ongelma monikulttuurisessa Euroopassa ja siitä seurasi monia konflikteja etenkin Kaakkois-Euroopassa.

Nationalismista seurasi mm. Saksan yhdistäminen kansallisvaltioksi. Saksalaiseen nationalismiin liittyi myös idea ylemmyydestä, joka vain jatkoi kasvuaan kohtalokkain seurauksin.

1800-luvun suurvallat

Suurvaltoja 1800-luvulla olivat Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Itävalta-Unkari ja Venäjä. Italia halusi myös suurvaltojen joukkoon, mutta sen resurssit olivat liian pienet.

Isosta-Britanniasta tuli johtava teollisuusmaa 1900-luvulla ja sen laivasto oli ylivoimainen. Iso-Britannia eristäytyi Manner-Euroopan politiikasta Saksan yhdistyttyä ja keskittyi vain tasapainopolitiikan säilymiseen.

Itävalta-Unkarista tuli virallinen kaksoismonarkia Itävallan hävittyä sota Preussia vastaan vuonna 1866.

Venäjä oli kehittymätön maatalousmaa Länsi-Eurooppaan verrattuna. Se ei tarvinnut siirtomaita, koska sillä oli paljon luonnonrikkauksia Siperiassa. Teollistuminen rajoittui vain muutamiin kaupunkeihin ja niiden ympäristöön.

Ranskan voima alkoi taantua, kun taas Saksa vain voimistui. Saksasta tulikin Manner-Euroopan johtava suurvalta Ranskan hävittyä sota Preussia vastaan 1870-71. Saksan yhdistyttyä 1871, siitä tuli mahtivaltio ja näin Wienin kongressi tuli tiensä päähän.

Otto von Bismarck: Saksan valtakunnan kansleri, jonka mukaan jokainen valtio toimii aina ensisijaisesti omien etujensa mukaan. Hän ei ollut innostunut siirtomaiden hankkimisesta ja Saksan ulkopolitiikan päätavoitteekseen tuli estää päävihollisen Ranskan liittoutuminen Venäjän kanssa, joka olisi voinut tietää kahden rintaman sotaa.

Saksalainen Otto von Bismarck johti suurvaltapolitiikkaa

Wienin kongressi 1814-1815

Wienin kongressin tarkoitus oli järjestää Euroopan olot uudelleen, koska Euroopan valtiaat olivat saaneet tarpeekseen Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotien aiheuttamasta kuohunnasta. Kongressi pidettiin syksyllä 1814, Itävallassa, Wienissä ja se kesti kymmenen kuukautta.

Päätäntävallassa Wienin kongressissa olivat Ison-Britannian, Itävallan, Preussin ja Venäjän hallitsijat. Wienin kongressin päätökseksi tuli kolme periaatetta: restauraatio, legitimiteetti ja solidaarisuus.

Restauraation tarkoitus oli palauttaa Euroopan olot mahdollisimman lähelle sitä, mitä ne olivat ennen Ranskan vallankumousta.

Legitimiteetti takasi vanhoille hallitsijasuvuille oikeuden valtaistuimiinsa.

Solidaarisuuden tarkoitus oli hallitsijoiden lupaus antaa sotilaallista tukea, jos jokin monarkia joutuisi kumousyrityksen kohteeksi (kuten Ranskalle oli tapahtunut).

Wienin kongressissa tasapainopolitiikka tuli valtaan. Sen ideana oli, että kaikkien valtojen tulisi olla yhtä vahvoja, jotta yksikään ei voisi vallata muita, ja jos näin kävisi, muut valtiot liittoutuisivat ja nujertaisivat sen.

Hallitsijat jotka johtivat Wienin kongressia

Wienin kongressin jälkeen

Pyhä allianssi perustettiin Wienin kongressin jälkeen Venäjän tsaarin Aleksanteri I:n toimesta. Sen perustivat Venäjän, Itävallan ja Preussin hallitsijat. Liiton tarkoituksena oli Euroopan olojen vakauttaminen. Monet muut valtiot liittyivät Pyhään allianssiin. Iso-Britannia piti allianssia liian vanhanaikaisena, eikä liittynyt siihen. Vastakohta Pyhälle allianssille oli moderni kansallisvaltio, jossa joku muu kuin hallitsijasukuinen voi määrätä valtiota.

Tasapainopolitiikka turvasi Euroopan rauhan yllättävän pitkään. Se ei kuitenkaan kestänyt kauan vanhan yhteiskunnan hajotessa 1800-luvulla. Saksa ja Italia yhdistyivät. Venäjällä oli kärhämää Turkin kanssa ja Ranska sekä Iso-Britannia päättivät tukea Turkkia.